Liperin Itäinen
Vesiosuuskunta TIEDOTE 1
Mattisenlahdentie 102 F
83140 PUROMÄKI 3.4.2014
______________________________________________________________________________
Arvoisa
kyläläinen/vesiosuuskunnan jäsen,
”SALOKYLÄ”-PAINEVIEMÄRIPROJEKTIN
TILANNE
Tällä
hetkellä paineviemäriin on liittynyt 115 kotitaloutta. Paineviemäri polveilee
pääsääntöisesti Honkavaarantien, Salokylän, Mustankiventien ja Niva-alueen
läheisyydessä. Maankäyttösopimuksia on vielä kesken muutama, joten olemme
yhteydessä asianomaisiin maanomistajiin asian osalta. Kokinniemen alueella on
tällä hetkellä paineviemäriliittyjiä ainoastaan kolme kappaletta. Lisätarve
liittyjien osalta kolme kappaletta, jolloin voimme toteuttaa Kokinniemen
runkolinjan.
Urakoitsijan
valinta Saimme urakkatarjouksia
kaiken kaikkiaan 12 kpl:tta. Olemme allekirjoittaneet
1.4.2014 runkolinja- ja talojohtourakkasopimuksen Väli-Suomen Maa-ja Vesirakennus Oy:n kanssa. Urakoitsijan kotikunta on
Perhossa Pohjanmaalla. Urakoitsija aloittaa työt viimeistään 7.5.2014. Urakan
tulee olla valmiina heinäkuussa 2015. Urakoitsijan valinta on tehty
yhteistyössä Etelä-Savon- ja Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen
kanssa.
Liittyminen Nykyhetkessä valtio
sekä kunta avustavat projektia n. 45 %:a toteutuneista kustannuksista. Paineviemäriliittymän
hinta tulee jäämään varmasti 7.000-9.000€:n välille.
Mikäli nykyhetkessä ei ole mahdollisuutta liittyä suoraan viemäriin, niin
vaihtoehtoisesti voi ostaa ”paineviemärioksavarauksen” (hinta sis. liitostyön,
venttiilin, sekä paineviemäriputken 6 m). Hinta ”paineviemärioksaliittymälle” on
1.000 €. Käytännössä, kun kiinteistön omistaja tulevaisuudessa ostaa
vesiosuuskunnalta paineviemäriliittymän, niin 1.000 €:n
paineviemärioksan hinta vähennetään vesiosuuskunnan hallituksen päättämästä
liittymismaksusta.
Paineviemäriin
on mahdollista vielä liittyä, mikäli tarvetta ilmenee.
Lisäksi
on myös huomioitavaa, että urakkaraja rajoittuu paineviemäripumppaamosta kolme
metriä viettoviemäriputken päähän. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella
kiinteistöllä liittymistyökustannukset vanhaan järjestelmään tulee kustantamaan
kiinteistön omistaja itse. Päätös perustuu siihen, että jokaisella
kiinteistöllä on hieman erilaiset vanhat järjestelmät joten on kohtuullista,
että jokainen maksaa itse omat omaan taloon liittyvät liitostyöt. Liitostyöt
kilpailutetaan Vesiosuuskunnan toimesta ja on mahdollista saada palvelut
Vesiosuuskunnalta tai kiinteistön omistajan itse hankkiman urakoitsijan
toimesta. Liitostyökustannus ja sähkötyöt kiinteistöllä on
kotitalousvähennyksen alaisia kustannuksia.
Ohessa
myös lisätietoa ”projekti pähkinänkuoressa”- dokumenttillä.
Mikäli kysyttävää ilmenee pyydämme ottamaan
yhteyttä vesiosuuskunnan henkilöstöön.
Petri
Honkanen Puh. 0400-219 991
Matti
Partanen Puh. 045-162 4111
AURINKOISTA
ALKUKEVÄTTÄ TOIVOTTAEN,
LIPERIN
ITÄINEN VESIOSUUSKUNTA